Kevättalkoot Herralanmäellä

Talkoolaiset kunnostivat kotimuseon pihapiiriä ja valmistivat museokaupan tuotteita.

Suonenjoen Herralanmäelle ITE-taitelija Aulis Jalkasen kotimuseolle kokoontui maanantaina 20.5. pari kymmentä talkoolaista. Pihapiiri siistittiin, kukkapenkkejä perattiinja pellon pientareita raivattiin. Puista karsittiin kuolleet oksat. Talkoolaiset istuttivat uusia puuntaimia maitopurkkeihin, ja niistä jokainen museolla vieraileva lapsi saisi kesällä yhden mukaansa.

Tunnelma talkoissa oli hyväntuulinen ja leppoisan ahkera. Sisätiloissa askaroitiin museokaupan tuotteita. Talkoopäivän tavoite oli selvä. Museo pihapiireineen halutaan saada kuntoon ennen museon avautumista yleisölle.

Museokesän 2024 näyttelyteemana tulee olemaan METSÄ. Materiaalista ei ole pulaa, sillä metsä oli Aulikselle kuin toinen koti, jossa hän vietti paljon aikaa työnsä, taiteensa ja suunnistusharrastuksensa vuoksi. Metsässä liikkuessaan Aulis teki tarkkoja havaintoja, merkitsi ne muistiin piirtäen ja kirjoittaen. Näkymät tallentuivat maalauksiin. 

Herralanmäen pihapiirissä voi kokea tuulahduksen perinteisestä maalaismaisemasta metsän keskellä. Aulis istutti aikanaan pihaansa kaksi ”juhannuskoivua”, ettei niitä tarvinnut joka vuosi erikseen hakea. Näiden juhannuskoivujen katveessa talkoolaiset nauttivat kesäisen aterian ja lopuksi munkkikahvit. 

ITE-Aulis-kotimuseo on täynnä Aulis Jalkasen elämäntyötä ja siihen tallentunutta kulttuuriperintöä. Aulis jäi tahtomattaan lapsettomaksi ja eli pääosan elämästään ilman kumppania kotitilallaan yksinäisyyttä tuntien. Monilahjakkaana ihmisenä hän kuitenkin loi ympärilleen aarreaitan, joka tuo monialaisen luovuuden katsojan ulottuville. Tätä kokonaistaideteosta ITE-Aulis ry:n talkoolaiset haluavat ylläpitää ja vaalia.

ITE-Aulis kotimuseon avajaisia ja samalla maakunnallista paikallismuseopäivää vietetään juhannussunnuntaina 23.6. alkaen klo 13. Sen jälkeen museo on auki 25.6–27.7. tiistaista perjantaihin klo 11–17 ja lauantaisin klo 11–15. Elokuussa museo on auki tilauksesta ryhmille. Museo on Kaikukortti-kohde.

Ajankohtaista
Talkoot
Auliksen taide
Kotimuseo
Talkoot
Museokesä 2023
ITE-Aulis ry
Museokesä 2023