Heinäkuista nostalgiaa Herralanmäellä

Sääennusteiden mukaan heinäkuun ensimmäisen viikon ainut varma poutapäivä näytti olevan keskiviikko 1.7. Niinpä ITE-Aulis-kotimuseolla tehtiin tuolloin heinää. Talkoolaiset saapuivat pihaan haravoiden ja talikoiden kanssa. Talon vanhat heinäseipäät ja Auliksen vuolemat tapit oli kaivettu esiin. 

Vanhat muistot heräsivät henkiin: pellon reunalla pidetyllä ”piimätauolla” kerrottiin monenlaisia, toinen toistaan hauskempia ja karmaisevampia heinäntekotarinoita. Talkoolaisten joukossa oli ensikertalaisiakin, kuten museon nuori kesätyöntekijä Sofi, joka halusi päästä osalliseksi vanhan ajan tavasta tehdä heinää. Talkoiden lopuksi kokoonnuttiin museon kahvilaan rattoisaan ja makoisaan kahvihetkeen.

Heinäviikko päättyi sunnuntaina 5.7. runotapahtumaan, jossa kuultiin kaksi Aulis Jalkasen savon murteella kirjoittamaa runoa Risto Savolaisen esittämänä. Heinäntekoteema jatkui Kirsi Lehdon kirjoittamassa Lapsuuven kesät –runo- ja musiikkinäytelmässä. Kolme Vesannolla kasvanutta serkusta Kirsi Lehto, Tuula Kyyrönen ja Pekka Pennanen muistelivat esityksessä lapsuutensa kesiä ja suurperheen elämää kaukana kaikesta. Vanhassa maalaistalossa elettiin omavaraista elämää, jossa lapsilla oli oma paikkansa – ei vain heinänteossa, vaan myös muissa maatalon töissä ja luonnonläheisessä elämänpiirissä. Muistelun lomassa serkukset pohtivat nopeaa yhteiskunnallista ja kulttuurista muutosta, joka on ulottunut syrjäseuduille asti. Näytelmän teemoja elävöitti Mirkka Hentilän nostalginen huilumusiikki. 

Kuten sanonta kuuluu, ”aika kultaa muistot”, joten monet sellaisetkin asiat, jotka lapsena tuntuivat ikäviltä, saavat aikuisen mielessä usein myönteisiä merkityksiä. Talonpoikaisessa Suomessa elettiin sotien jälkeen vielä yhtenäiskulttuurin aikaa, joten näytelmän teemoihin ja serkusten muisteluihin oli monien – myös Savon ulkopuolelta tulleiden vieraiden -helppo samaistua, etenkin kun museolle tultaessa pihapiiriä komisti juuri seipäille laitettu heinä. Kaikkiaan heinäkuinen viikko toi näkyväksi yhdessä tekemisen ilon ja hyödyllisyyden.

Tilaisuus päättyi kauniisti Juha Lapin esittämään, Kirsi Lehdon runoon:

ONNI / kuin uni / kuin hiljaisuus / jonka nimeä ei tohdi lausua / ei edes tarkkaan ajatella / jotta se ei särkyisi / voi vain avata kätensä / ja antaa sen laskeutua kämmenelle / katsoa hiljaa ja ihmetellä / mitä hyvää minä olen tehnyt / niin että minulla on tällaista