Yhteistyö

Suonenjoen kaupunki

Kumppanuussopimus Suonenjoen kaupungin kanssa sisältää yhteistyötä matkailumarkkinoinnissa (mm. pyöräilyreittien kehittely), tiedottamisessa, luentotilaisuuksien järjestämisessä, kulttuurikasvatuksessa ja vanhusten virkistystoiminnassa. ITE-Aulis-kotimuseo osallistuu Kaikukortti-hankkeeseen

Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liitto

ITE-Aulis ry on Suomen Kotiseutuliiton jäsen. Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liitolta saatiin tärkeää asiantuntija-apua ja taloudellista tukea ITE-Aulis-kotimuseon perustamiseen. Vuosittain jaettavat kotiseutuavustukset ovat mahdollistaneet toiminnan kehittämisen. Kotipihlaja -lehti on kertonut säännöllisesti ITE-Aulis-kotimuseon tapahtumista.

Itä-Suomen yliopisto (UEF)

ITE-Aulis ry käynnisti yhteistyön  Itä-Suomen yliopiston kanssa – sekä harjoittelun että opinnäytetöiden merkeissä. Yhdistys kuuluu UEF:n humanistisen osaston työelämäverkostoon. Kesällä 2024 ITE-Aulis-kotimuseolla työskenteli kahden kuukauden ajan ensimmäinen yliopistoharjoittelija.

Taidehanke on jatkoa Suonenjoen yhtenäiskoulun ja ITE-Aulis ry:n vuonna 2023 aloitetulle kulttuurikasvatusyhteistyölle. Monivaiheisessa hankkeessa 2. luokan oppilaat opettajineen tutustuvat  ITE-Aulis-kotimuseoon.

Kouluvierailut 2024

Tulevaisuuden ITE-taiteilijat -projekti saatiin päätökseen Suonenjoen yhtenäiskoululla, kun lapset, vanhemmat ja isovanhemmat kokoontuivat taidenäyttelyn avajaisiin.

Suonenjoen yhtenäiskoulun  2. luokan oppilaat opettajineen tutustuivat elokuun lopulla ITE-Aulis-kotimuseoon. Opaskierroksen aikana lapsille esiteltiin havainnollisesti vuonna 1935 syntyneen ITE- taitelija Aulis Jalkasen taiteellista tuotantoa ja hänen käyttämiään erilaisia tekniikoita.

Auliksen aarreaitta toimi inspiraation lähteenä oppilaiden omille ideoille.

Syyskuun alussa ITE-Auliksen väki vieraili vuorostaan koululla luokanopettajien apuna koulupäivän mittaisessa taidepajassa. Lapset loihtivat hienoja taideoksia, joista näyttely koostuu. Näyttelyn ripustamisesta koulun aulaan vastasivat opettajat. Jokaisen oppilaan näyttelyteokset kuvattiin ammattilaisen toimesta.

ITE-Aulis-kotimuseossa käynti jättää lapsille toivottavasti ajatuksen, että museoissa ja taidenäyttelyissä käyminen voi olla kiehtovaa ja kiinnostavaa.

Yhtenäiskoulun 2. luokkalaiset museovierailulla (PDF)

Merja Korhosen ja Pasi Jalkasen koostama video, jossa Aulis muistelee elämänsä menneitä hetkiä. 

Tuoreimmat artikkelit

Suunnistuksen MM-kisat Kuopiossa 7. – 12.7. 2025 .       The Map of Art-sivulle  

World Orienteering Championships in Kuopio  7. – 12. 7. 2025.     The Map of Art

Aulis Jalkasen tulitikkuetikettikokoelma on 1200 etiketin suuruinen. ITE-Aulis – kotimuseossa myydään tulitikkuja, joiden etiketeissä on Auliksen maalauksia. Vuonna 2025 etiketit liittyvät teemaan “Arki ja avaruus”.

Aulis Jalkanen tallensi piirtämällä kustakin päivästään hetken, joka oli kuvan ja muistamisen arvoinen. Tätä keräilylajiaan Aulis kutsui Päivän kuvaksi.